maanantai 21. toukokuuta 2012

Viisikko vauhdissa


Videoleikkeessä esiintyvät: Iiro, Iikku, Ippo, Iira ja Ilmi

Pentuhuoneen vilskettä tältä päivältä. Pennut asuvat nyt keittiössä, sillä pentulaatikko ei kiinnosta enää ollenkaan kun kerran pääsivät sieltä lähtemään. Kodinhoitohuone toimii nyt vain Emman omana huoneena ja pennut käyvät siellä vain joskus pissalla ja kakalla.

Suosituin paikka makoilla on litteä karvakarhu ja myös muovipunkassa on kiva olla karvan päällä. Videossa näkyvää avointa kevythäkkiä pennut käyttävät nyt lähinnä vain vessana. Kun on vähän nukuttu, pissattu ja kakattu ja ehkä syöty tissiä (jos Emma antaa) tai jotain pentumössöä, niin sitten alkaa taas pissa-kakka-karuselli ja sen jälkeen hillitön riehunta. Kohta on taas rauha maassa ja viisikko pötkähtää yhteen kasaan. Emma käy välillä pesemässä pentuja ja antaa vielä tissiä. Onneksi se pääsee halutessaan omaan rauhaan sohvalle.

Emma ja pennut nukkuvat yönsä hyvin, mutta välillä yölläkin kuuluu keittiöstä painimista. Emman aamuherätys on yleensä kuuden paikkeilla ja sitten alkaa aamuhässäkkä. Pennut ovat yleensä villeinä ja juoksevat pitkin huonetta. Koita siinä sitten kasata yön aikana pissatut sanomalehdet ja siivota pissat ja kakat, pennut roikkuvat lahkeessa, purevat varpaista, tassuttelevat pissassa ja kakassa ja repivät märkiä sanomalehtiä. Ja juuri kun olet saanut pissa- ja kakkaläjät siivottua, niitä ilmaantuu lisää.

Ruokailu on myös aika sotkuista hommaa ja ruokaa onkin enemmän aivan muualla kuin pennuissa. Ja siivous jatkuu.... Paperit roskiin, lattioiden luutuaminen, uudet paperit ja pikkumatot sekä karva-aluset tilalle. Ja tämä usemman kerran päivässä, ruokailujakin on päivässä neljä kertaa. Pyykkiä tulee ja pesukone on pyörinyt ahkerasti aamusta iltaan.

Näiden päivittäisten hommien lisäksi pennut punnitaan (ei kylläkään joka päivä niin kuin aikaisemmin), kynnet leikataan (on leikattu jo 2 kertaa) ja madotetaan. Pennut, Emma ja talon kaikki muut koirat on madotettu nyt kerran ja homma hoidetaan vielä ainakin 2 kertaa. Emma sekä talon muut koirat madotettiin myös ennen Emman juoksua ja kun tiineyttä oli kestänyt 42 päivää. Pentuja totutetaan myös käsittelyyn, tarkistetaan silmät ja korvat ja niiden kanssa leikitään.

Ja onhan meillä nuo aikuisetkin koirat hoidettavina: ulkoilutukset ja normaalit koirarutiinit......

Aamulla kun Emma ja muut koirat ovat ulkoilleet ja saaneet ruokansa, voi ehkä itsekin saada jo kahvia. Kun pentuhuone on siistitty ja aamurutiinit hoidettu, on kyllä ihana istahtaa kahvikupillisen kanssa ulos terassille hetkeksi omaan rauhaan - kunnes kohta taas alkaa vauhdikas hundkarusellen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti