keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Pennut täyttävät tänään kolme viikkoa

Pennut näyttävät tässä melko isoilta ja yksi on muitten alla piilossa.

Aika tasainen viisikko, vain viimeisenä sytynyt tyttö on muita hieman pienempi.

Tässä I-ipanoiden painot eilisillalta eli 8.4. ja tasaista on: painot ovat 1035 g - 1195 g. Ekana syntynyt poika on kaikkein painavin ja kolme keskimmäistä 2 poikaa ja tyttö painavat suuunnilleen saman verran.

Pentulaatikossa on vielä rauhallista, mutta kohta alkaa vipinä, kun pennut alkavat liikkua enemmän. Välillä joku murisee tai kiusaa toisia, mutta suurin osa ajasta nukutaan ja ollaan tissillä. Tänään pennut saivat maistella pienen pienen nökäreen paistijauhelihaa ja huomenna olisi ensimmäisnen madotus. Emman sekä talon muitten koirien loishäätö hoidetaan samaan aikaan.

Aloitin myös pentujen rekisteröinnin Kennelliiton Omakoira-järjestelmään. Pentueilmoituksen voi esitäyttää netissä valmiiksi, mutta jotta rekisteröinti etenee, tarvitaan myös isäkoiran omistajan tai jos omistajia on usempi, kaikkien omistajien hyväksynnät. Jos omistaja tai omistajat ovat Kennelliiton jäseniä ja heillä on tunnukset Omakoiraan, pentueen voi hyväksyä suoraan netissä. Mutta jos omistajalla tai jollain omistajista ei ole jäsenyyttä, eikä tunnuksia, niin sitten turvauudutaan hitaampaan tapaan eli perinteiseen paperilomakkeeseen, joka toimiteteen allekirjoitettuna Kennelliittoon täydentämään netissä tehtyä pentueilmoitusta.

Kun pennut on tarkastettu Ouluvetissä 24,5, ne saavat jokainen niskaansa mikrosirun, jossa on jokaisella oma koodinsa. Tarkastuksen ja sirutuksen jälkeen eläinlääkäri syöttää tunnistusmerkinnät Omakoiran esitäytettyyn pentueilmoitukseen. Ja kun tarvittavat hyväksynnät on hoidettu ja asiakirjat liitossa, niin rekisteröintimaksun voi maksaa ja kohta tulevat pentujen rekisteripaperit. Silloin kun Joenpenkan A-pentue syntyi, ei vielä Omakoira-järjestelmä ollut käytössä ja ainakin sinä kesänä rekisteröinnissä oli ruuhkaa ja viivettä. Nykyisin kaikki hoituu sutjakammin ja rekisteriasiakirjat saadaan ajiossa kun pentuja ollaan luovuttamassa uusille omistajille.

Uusimmat kuvat Emmasta ja pennuista 

Suomen Kennelliiton Omakoira-palvelu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti