perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kuusi viikkoa odotusta takana

Emma ja rakas apina eli kotoisasti "Eipsi" :) Kuva: Pauliina Pönkkä
Nyt Emman odotuksessa alkaa seitsemäs viikko eli viimeinen kolmannes lähti käyntiin. Viime viikon aikana Emma on siirtynyt vähitellen syömään energiapitoisempaa mamma & pentu -ruokaa. Ja ruoka maistuu edelleenkin tosi hyvin! Tein Emmalle vielä mummin erikoisen eli meidän koirien herkkupaistosta kantavan nartun erikoisvirityksellä.

Viime viikolla Emmalla oli outoja tuntemuksia. Emma oli yhtenä aamuna tuijottanut masuaan ja haukahdellut - varmaan vähän ihmetteli, että mitä siellä oikein tapahtuu. Joku taisikin vitsailla, että alkaako Emma jo nyt komentaa lapsiaan! Kantavalla nartulla voi olla 30. - 40. tiineyspäivien vaiheilla epämiellyttäviä tuntemuksia, kun kohtu kääntyilee vatsaontelossa - siinä taisi olla selitys. Emma on saanut nyt myös loishäädön, samoin kuin meidän omat koirat.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Emma köllöttää

Emma lepäilee. Kuva: Pauliina Pönkkä 22.3.2012
Emma ottaa rennosti. Tiineyden 34. päivä menossa, mutta masu ei ole paljoa vielä kasvanut. Nisät selvästi nöpöttävät ja ovat punertavat, mikä on selvä tiineyden merkki. Ensi viikolla Emma siirtyy vähitellen syömään tuhtimpaa ruokaa. Ruokahalu on kuulemma tytöllä melkoinen! :)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Emmalle tulee pentuja!

Tänään kävimme oikein isolla porukalla (Hannu, Pauliina, Kari ja minä) Oulussa Ouluvetissä Emman kanssa ultrassa - ja Raimo Kekkonen löysikin Emman massusta useita pieniä karkkarinalkuja!

Tänään on kulunut astutuksesta 32 päivää ja nyt sitten vaan toivotaan, että loppuodotusaika menee hyvin. Pentuja odotamme syntyviksi huhtikuun viikolla 16. Arvioitu syntymäaika olisi 20.4.

Tänä päivänä avataan myös Joenpenkan pentublogi, jossa kerrotaan Emman odotuksesta ja myöhemmin myös pentujen elämästä. Tarkoituksenna on liittää tämä blogi osaksi Joenpenkan kotisivuja.